Pari kuukautta syöpänuoren äitinä ovat olleet hyvin vaihtelevia. Maaliskuussa oltiin paljon sairaalassa, mutta huhtikuun alussa kaikki muuttui: alkoi yllläpitohoitovaihe ja monet elämän rajoitteet purettiin! Jälleen nuoremme saa käydä normaalissa luokassa koulua, tavata kavereita, käydä itse kaupassa, syödä ilman infektiorajoitteita — uskomatonta miten mahtavalta tämä tuntuukaan! Hän sai myös uuden kulkupelin, nyt pääsee paremmin liikkeellekin siis! Äidin olettaisi olevan riemusta ratkeamaisillaan, mutta olenkin ollut kovin nuupahtanut. Se on kuulemma normaalia, sillä kun lapsen asioista stressi helpottaa, on vanhemmalla aikaa omalle voinnille, myös huonolle.
Olen jo tuttuun tapaan purkanut tuntemuksiani käsitöihin… Sekään ei ole täysin toiminut, sillä kesken matonkudonnan olin puolipäivää hieman fyysisemmässä työssä ja vanha olkapääkipu heräsi henkiin. Sitä sitten olen potenut tässä pari viikkoa ja samaan aikaan on ollut päivittäistä päänsärkyä ja muita särkyjäkin. Kivuista on vaikea päästä eroon, kun on niiden kanssa tottunut stressaamaan ja ne ovat kaiketi olleet paras tunteiden ilmaisukeino niinä hetkinä, kun muita keinoja ei ole ollut. Kunpa Kela päättäisi jatkaa vielä psykofyysistä fysioterapiaa minulle, niin tarvitsisin sitä vielä vuoden! Siellä olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin ja rauhoittamaan kipuja, mutta matkaa on vielä jäljellä.
Nyt haen myös psykoterapiaa, olen innoissani siitä! Terapeutti, jonka onnistuin saamaan, oli ykkösvaihtoehtoni tutkittuani monien ja taas monien terapeuttien nettisivuja. Olin hakenut hänelle jo aiemminkin, silloin ei ollut aikaa vapaana, nyt sattui olemaan ja tutustumiskäynti oli hyvä molempien mielestä. Tähänkin odottelen Kelalta myönteistä päätöstä, toivottavasti se nyt sujuisi hyvin!
Terrapin lisäksi huomasin yhtäkkiä olevani myös työtä hakemassa. Ylläpitohoidon aikana katsotaan vanhempaa tarvittavan koulukevään loppuun, mutta sitten erityishoitorahamahdollisuus loppuu. Sopivasti minuun ottikin sitten yhteyttä rekryfirma ja parin päivän päästä menen työhaastatteluun! Paikka olisi sopivan ajomatkan päässä ja työ olisi samaa, jota tein pitkään etänä, mutta nyt toimistolla. Olen viimeajat ollut niin jumissa kotiympyröissä, että mielelläni lähtisinkin pois kotoa toimistolle!
Tänään fysioterapeutti antoi luvan jatkaa matonkudontaa, tosin vain 10 – 15 minuutin pätkissä. Silti se tuntuu kivalta taas! Teen monimutkaista, värikästä leveää mattoa parhaillaan. Pituudesta täytyy tinkiä, mutta eiköhän sekin paikkansa löydä. Tämä vaikuttaa hyvältä viikolta: kudontalupa, Vappu, työhaastattelu ja vielä juhlat tiedossa viikonloppuna!