Pari kuukautta syöpänuoren äitinä ovat olleet hyvin vaihtelevia. Maaliskuussa oltiin paljon sairaalassa, mutta huhtikuun alussa kaikki muuttui: alkoi yllläpitohoitovaihe ja monet elämän rajoitteet purettiin! Jälleen nuoremme saa käydä normaalissa luokassa koulua, tavata kavereita, käydä itse kaupassa, syödä ilman infektiorajoitteita — uskomatonta miten mahtavalta tämä tuntuukaan! Hän sai myös uuden kulkupelin, nyt pääsee paremmin liikkeellekin siis! Äidin olettaisi olevan riemusta ratkeamaisillaan, mutta olenkin ollut kovin nuupahtanut. Se on kuulemma normaalia, sillä kun lapsen asioista stressi helpottaa, on vanhemmalla aikaa omalle voinnille, myös huonolle.
