kipuraja.fi
Uutta mattoa kutoessa on ollut aikaa kuunnella äänikirjoja ja ajatella yksikseni. Olen päätynyt pohtimaan, mitä hyötyä minulle on ollut eri sairauksista. Ajatuskin tuntuu kammottavalta, eihän negatiivisena pidetty asia voi olla millään lailla positiivinen! Onko siinä kuitenkin perää? Tarjoaako kipu helpotusta johonkin muuhun? Onko se kehon viesti psyykkeelle?
Toiveikkaiden liikunta-ajatusteni tielle tuli korona ja sen päälle valtaisa, kuukauden kestänyt kipujakso. Se oli yksi pahimmista pitkään aikaan, täytyi olla osa ajasta pois osa-aikaisuudellakin jo helpotetusta etätyöstä ja käydä useampia kertoja päivystyksessä pyytämässä voimakasta kipulääkettä. Kun kipu iskee näin pahana, koko muu elämä saa väistyä päivä kerrallaan ja energiat kuluvat kivun kanssa kamppailuun. Parasta ja pahinta on ehkä toiveikkuus, sillä olen usein liian optimistinen ja suunnittelen asioita, jotka sitten joudun pettyen perumaan. Kroonista kipua on muiden ehkä vaikea ymmärtää, haluankin siksi avata tätä kokemusta tarkemmin.
Ennen kovan kivun jaksoa en olisi uskonut elämän voivan muuttua radikaalisti yhtäkkiä. Näin kuitenkin kävi, aivan yllättäen. Nyt kipu hallitsee jokaista päivää, kaikkea tekemistä ja tekemättä jättämistä. Olen opetellut uudenlaista elämää nyt vuoden ja neljä kuukautta. Migreenit silloin tällöin ja lievä fibromyalgia olivat toki totuttaneet minua kipuun. Kipu ei kuitenkaan hallinnut elämää – paitsi tietysti yksittäisinä migreenikohtauspäivinä. Suunnitelmat saattoivat mennä migreenin takia joskus pilalle, useimmiten kuitenkin täsmälääke auttoi.
Väristyttävä ajatus: kipu onkin kokemus, ei enää kroonistuttuaan pelkkä tuntemus. Olen tähän asti ajatellut, että krooninen kipuni tuntuu. Toki se tuntuukin, mutta koen kivun tuntemuksen myös mielessäni. Kipu on siis kokonaisvaltaisempaa, se on kokemus.